Miten eroon pitäisi suhtautua? Pidemmällä tähtäimellä kannattaako edes erota? Onko se ruoho sittenkään vihreämpää aidan toisella puolella? Olisiko sittenkin pitänyt jäädä suhteeseen, kun lapsetkin ovat niin pieniä?
Moni eronnut varmasti jossain vaiheessa pohtii joitain näitä kysymyksiä. Mietitään löytyykö enään koskaan uutta kumppania, joka vielä hyväksyisi mahdolliset lapsesi.
Monissa tapauksissa olen huomannut, niin naiset kuin miehetkin saattavat katkeroitua erosta. Mennään tunteet edellä ja tehdään toisen elämästä helvettiä. Olen aina miettinyt mitä tämä katkera osapuoli saa kaikesta ilkeilystä yms. Joka tapauksessahan se toinen osapuoli jatkaa elämäänsä! Miksi aikuiset eivät osaa erota sovussa?
Omalla kohdallani ero tuli hiipien. Olimme olleet mieheni kanssa yhdessä 8 vuotta, kun hän muutti ulkomaille töihin. Näimme toisiamme siis todella harvoin. Joka päiväiset puhelut ja viestit vähenivät hiljalleen, kunnes huomasin laittavani hänelle viestiä vain silloin jos asia koski lapsiamme. Kaipasin häntä päivittäin kauheasti, mutta samalla olin hänelle vihainen ja katkera. Miksi hän lähti ja jätti minut huolehtimaan yksin lapsistamme? Kyllähän minä todellisuudessa ymmärsin, että sinne on mentävä missä töitä on. Ajan kuluessa huomasin väliemme muuttuneen. En tuntenut enään hänen rakkauttaan, kun hän oli lähelläni. Huomasin ettei mieheni ollut enään onnellinen, enkä ollut minäkään. Välimatka oli siis tuhonnut liittomme ja perheemme, vaikka olimme jo asuneetkin vuoden erillään. Se tunne kun tajuaa epäonnistuneensa liitossaan, murskasi minut täysin! Ystäviltäni en tukea saanut, mutta onneksi minulla on aivan mahtava ex-anoppi! Ero oli kumminkin oikea ratkaisu, sillä haluan että me kummatkin saamme olla onnellisia! Olen myös kiitollinen ex-miehelleni, kuinka olemme voineet pysyä hyvinä ystävinä, sopia lapsiin liittyvistä asioista ilman riitoja, ja tiedän että hän auttaa minua aina! Toivon että näin on myös jatkossa 😉
Eron ei siis aina tarvitse olla katkera!
xoxo twinmama